Janne Tulkki

Janne Tulkki

Janne Tulkki on noussut vuosien aikana kotimaisen iskelmämusiikin esittäjien kirkkaimpaan kaartiin. Jannella on takanaan lukuisia levytyksiä ja lähes 250 000 myytyä albumia sekä tuhansia keikkoja ja samalla tiellä jatketaan tulevaisuudessakin. Janne juhlisti vuonna 2008 kymmenettä taiteilijavuottaan ja juhlat jatkuivat viime syksynä, kun uutuusalbumi Graniittia julkaistiin 23. syyskuuta. Sekä tuoreimmat levytyksensä että vanhemmatkin hittinsä Janne tuo keikkapaikoille loistavan Ilta-orkesterinsa kanssa.

---------

Jannen voi tilata myös tyylikkäisiin pienoiskonsertteihin ja pianobaareihin duo- tai trio-kokoonpanolla, jonka ohjelmistona Jannen omien hittien lisäksi joko tuoreempi kotimainen ja ulkomainen sävellystuotanto tai vanha kunnon Tapio Rautavaara-henkinen materiaali.

--------

Janne tekee monipuolisen orkesterinsa kanssa myös niin kirkkokonsertteja sekä konserttisaleja, joka on myös tilattava tuote.

--------

Jannen tapaa isännöimässä yhteislaulutilaisuuksia. Tilaa mies ja säestäjä täältä laulattamaan kansaa!

Tsekkaa Jannen musaa osoitteessa:

www.myspace.com/jannetulkki

 
Pvm Tapahtuma Paikka Kaupunki
29.04.2010
Keikka Tanssiravintola Lyhty Seinäjoki
30.04.2010
keikka Lomakeskus Revontuli Hankasalmi
06.05.2010
Keikka Ravintola Galax Turku
07.05.2010
Duokeikka Ravintola Vagabonda Vantaa
14.05.2010
Keikka Hotelli Karelia Joensuu
15.05.2010
Keikka Rönnin lava Eräjärvi
12.06.2010
Keikka Ilveskasino Kuopio
15.06.2010
Keikka Ravintola Tulisuudelma Vantaa
15.06.2010
Keikka Ravintola Tulisuudelma Vantaa
25.06.2010
keikka Hietasaaren Tanssimajakka Oulu
26.06.2010
Keikka Hiekkarannan lava Virrat
30.06.2010
13.00 h - 17.00 h
keikka Esakallio Somero
02.07.2010
Keikka Ravintola Wanhan Tanssikellari Helsinki
09.07.2010
Keikka Pappisten lava Loimaa
13.07.2010
Keikka Hotelli IsoValkeinen Kuopio

Sivu 1 / 2